Nykypäivä

Tänä päivänä Kivikon tila on perinteitään kunnioittava, samalla dynaamisen moderni maatalousyritys. Isäntäpari Satu ja Kalle Tapola jatkavat suvun tietotaitoa tilalla jo viidennessä polvessa. Tila on vuodesta 1979 lähtien keskittynyt pääasiassa maidontuotantoon, mutta tarinaan on vuosien varrella liittynyt mielenkiintoisia sivujuonteita, niin omien intressien pohjalta kuin suomalaisen maatalouden tulevaisuuteen luodaten.

Valion sopimustuottajana ja laatumaitotilana ”valkoista kultaa” lypsetään noin 70 omasta lehmästä.
Viljelyspinta-alaa on noin 170 hehtaaria ja omaa metsää yli 100 hehtaaria.

 

- Jatkuva oppiminen on tässäkin ammatissa tärkeää, siksi olemmekin kautta sukupolvien arvostaneet niin ”hiljaista tietoa” kuin alan oppilaitosten tarjoamia tutkintoja. Haluamme jatkuvasti tarjota työharjoittelumahdollisuuksia maatalousalaa opiskeleville, sanoo agrologi Kalle Tapola.

- Kansainväliset maatalousharjoittelijamme ja au pairit tuovat myös iloa, väriä ja erilaista näkemystä eri puolilta maailmaa niin tilallemme kuin omaan perheeseemme.

 

Satu Tapola

Tilan emäntä on perehtynyt karjanjalostukseen ja -hoitoon. Tavoitteena on sukujen parantaminen ja sitä kautta terveelliset yksilöt sekä hyvä maidontuotto. Satu on käynyt tilasiemennyskurssin ja nykyisin siementää tilan lehmät itse.

 

Kalle Tapola

Kalle Tapola on Kivikon isäntä vuodesta 2005 – sukutilalla jo viidennessä polvessa. Hän on valmistunut agrologiksi vuonna 19XX. Lisäksi hän osallistuu aktiivisesti luottamustoimiin ja maatalousalan kehittämiseen, mm. Osuuskunta Länsi-Maito (Valio) edustajiston jäsenenä sekä HK Scan, hallintoneuvoston jäsenenä.